Kausi taputeltu

06.08.2018

Hetkeen en ole sivuja en ole päivittänyt, mutta Instagramista (@yuminnahollanti) löytyy tuoreimmat kuulumiset. Tosiaan EM-kilpailuiden jälkeen tuli heitettyä pari kisaa, ensin Kurikassa 11.7 ja sitten myöhemmin viikonloppuna 14.7 Kauhajoella. Kurikassa heitin naisten keihäällä uuden ennätykseni, 47.86m, joka samalla toi minulle kilpailupaikan Kalevan kisoihin. Kalevan kisoihin en kuitenkaan lähtenyt, koska selkä ei tuntunut tarpeeksi hyvältä. Kauhajoella heitin 500g keihäällä oman ennätykseni ja samalla Suomen 17-vuotiaiden kärkituloksen 54.90m. 

Vaikka ennätykset paukkuivat, alaselän kipuilu varjosti hieman mieltä. Kauhajoen kilpailun jälkeen en pystynyt enää harjoittelemaan normaalisti, sillä selkään sattui. Päädyttiin kokeilemaan kalevalaista jäsenkorjaajaa, jonka hoidossa selvisi pohjeluuni ja ristiselkäni olleen poissa paikaltaan. Olin siis heitellyt menemään ihan vinolla selällä. Ei siis ihan huono tulos tuo 54.90m. 

Kauhajoen kilpailun palkintojenjako
Kauhajoen kilpailun palkintojenjako


Kun pohjeluu saatiin kuntoon, minulta hävisi myös pakottava tunne pohkeesta, joka oli vaivannut jo ainakin kuukauden ajan. Ikävä kyllä löydettiin selän viat hieman liian myöhään. Selkä oli ollut sen verran kauan vinossa, että se käsittelyn jälkeen pyrki oikeasta asennosta takaisin väärään asentoon. Pystyin heittämään parit treenit normaalisti, mutta selälle olisi ehkä kannattanut antaa aikaa palautua käsittelystä hieman kauemmin. 

Kuortaneella 4.8 oli tarkoitus heittää kenraalikisa ennen SM-kilpailuja, jotka ovat tänä vuonna Espoossa 10-12.8. Kuortaneella harjoitusheiton jälkeen selkään iski kivulias suojakramppi, ja selkä tulehtui pahasti vasemmalle puolelle tulleen repeämän vuoksi. 

Koska nuorten olympialaiset ovat lokakuun alussa ja se on totta kai kauden suurin kilpailu, siellä haluan olla kunnossa. Siksi emme ota yhtään enempää riskejä selän kanssa, vaan annamme sille sen tarvitsemaa aikaa palautua. Urheilijana tällainen päätös on aina raskasta ja ikävää, mutta sellaista se on. Nyt vain lepoa lepoa ja lepoa, ja toivottavasti selkä lähtee nyt parantumaan. Nimittäin nälkää jäi, kun kauden tavoite jäi uupumaan vain kymmenen senttiä 55:stä metristä...