Kausi huipentui nuorten olympialaisiin

08.11.2018

Kun viime talvena harjoittelin, en juurikaan asettanut itselleni suuria tavoitteita. Päätavoitteet olivat SM-mitalissa (tietenkin kultaisessa) ja 50m ylittämisessä. Kausi ei ollut helppo, päinvastoin: se oli vaikea, pettymyksiä täynnä, mutta se tarjosi upeita onnistumisen hetkiä silloin, kun onnistumiset olivat tullakseen. Ja mikä tärkeintä, se tarjosi unelmien toteutumisia, joista en olisi uskaltanut edes unelmoida. 

Jos katsotaan kesän loppuun, tilanne näytti surkealta. Makasin sohvalla lähes liikuntakyvyttömänä selän ollessa niin kipeä. Tuolloin ajattelin, että tähän tämä kausi päättyi, juuri silloin, kun olin parisen viikkoa sitten heittänyt ennätykseni säpäleiksi. Olin aika onneton ja musertunut, motivaatio oli kadonnut ja ilo hukkunut. Selän antaessa pikkuhiljaa periksi aloitin korvaavan harjoittelun, mutta en silloinkaan enää ajatellut kisaavani loppukautena.

Niin se selkä vain otti 5 pitkää ja tuskaista viikkoa parantuakseen. Olin lähes kaksi kuukautta heittämättä, korvaava harjoittelu oli hyvin helppoa ja piti vain minut virkeänä siitä, että sain edes tehdä jotain. Siis pystyin tehdä jotakin. Pienet edistykset toivat valonpilkahduksia arkeen, kun sain laitettua kengän jalkaan ilman veitsen iskua selässä. Siitä sitten aloitettiin varovasti myös heittämään. Ensimmäiset heittotreenit olivat max. 10 heiton treenejä. En olisi uskonut, että heittoni olisi ollut lähes tulkoon täydellisessä kunnossa kahden kuukauden heittotauon jälkeen. Oli ihanaa heittää. Nautin vain siitä, että pystyin heittämään. Olin tullut takaisin elävien kirjoihin!

Asetimme valmentajan kanssa tavoitteen, että viimeistään viikkoa ennen Argentiinaan lähtöä minun täytyy pystyä heittämään vähintään lyhyestä vauhdista. Emme nähneet järkeväksi lähteä lähes kolmen viikon reissulle puolikuntoisena. Mutta minäpä heitinkin, Kuortaneella pre-campilla jopa kovasta vauhdista. Treenit menivät jokainen niin hyvin ennen lähtöä, että haaveilin mitalista. 


Ensimmäiset heittotreenit Argentiinassa menivät todella huonosti. En ollut odottanut, että heitto olisi ollut niin huonossa kunnossa, ja jäin ehkä liikaa murehtimaan huonosti mennyttä treeniä. Toisaalta, kuka ei murehtisi sitä, että juuri olympialaisissa tekniikka ja heitto hajoaa täysin, juuri silloin, kun sinulla on urasi suurin kilpailu edessäsi? Jollei huonosti menneet harjoitukset olleet vielä tarpeeksi, sairastuin flunssaan pari päivää ennen kilpailua. Kilpailussa onneksi kärsin vain enää nuhaisesta nenästä ja käheästä äänestä, joten huonosti mennyttä kilpailua ei täysin voi laittaa flunssankaan syyksi. 

No, mitä siis tapahtui? Mihin katosi 55 metrin kaari, joka vaihtui 45 metrin kaareen?¨

Harjoituskentällä oli kansainvälistä tunnelmaa
Harjoituskentällä oli kansainvälistä tunnelmaa
Tekniikan hajoillessa ei enää naurattanut
Tekniikan hajoillessa ei enää naurattanut


Urheilijana en halua keksiä tekosyitä. Mutta jos taaksepäin katsoo, valmistautuminen näin suureen ja kovatasoiseen kisaan ei ollut kovinkaan onnistunut. Selkävamma otti veronsa, teknisesti heitot epäonnistuivat täysin. Keihäs kädessä tuntui vieraalta, ihan kuin en olisi ikinä heittänytkään keihästä. Myös uusi tilanne, näin suuret kilpailut minulle kokemattomalle olivat aivan uudenlainen kokemus. Jos jotain positiivista haetaan, niin sainpahan ainakin kokemusta tulevia koettelemuksia varten. Toisaalta minä en kyllä lähtenyt pelkkää kokemusta sieltä hakemaan, mutta sen sain mukaani. Harmittaa, mutta onneksi suurimmasta harmituksesta on päästy yli. 

Voin myös todeta, että henkisessä puolessani on parantamisen varaa. Jos menee huonosti, ei voi olettaa, että myös seuraava harjoitus tai kilpailu menee huonosti. Kentällä taistelin viimeiseen asti kyllä, mutta heittämisestä katosi rentous ja ilo. Siitä tuli väkisin kiskomista, ja kaikkihan sen tietävät, ettei keihästä heitetä naama irveessä ja puristaen. Jos vielä jotain positiivista, niin ainakin selkäni kesti. Toisen kilpailun heitin ilman selkätukea, eikä selässä tuntunut yhtään mitään.

Vaikka reissu tuntuu edelleen omalla kohdallani epäonnistumiselta ja suurelta pettymykseltä, en voisi olla iloisempi, että pääsin mukaan Suomen joukkueeseen ja toisen kerran tänä kesänä edustustehtäviin! On aina upea tunne pukea sinivalkoista päälle. Ja sen haluan kokea vielä uudelleen.