Kauden pääkilpailut takana päin

24.08.2020
Kemin 19-vuotiaiden SM-kilpailut
Kemin 19-vuotiaiden SM-kilpailut
Turun Kalevan kisat
Turun Kalevan kisat

Heinäkuun aikana alkoi ilmenemään kylkiongelmia, jotka aiheuttivat kahden kilpailun poisjäämisen. Aluksi kyljen kipuilu kohdistui ylemmäs, yhteen kylkiluuhun, joka ei ollut paikoillaan ja aiheutti pistävää kipua kylkeen niin, että hengittäminen ja käveleminen sattui. Lopulta koko kylki alkoi oireilemaan ja niinpä koko vasen kylki oli todella kipeä. Vasta kuivaneulaus auttoi kipuihin, ja sen jälkeen sain vasemman kyljen kivuttomaksi ja pystyin jälleen heittämään noin 3 viikon tauon jälkeen.

Kylki saatiin kuntoon juuri ennen Kalevan kisoja. Uskomatonta kyllä, en olisi itse siihen uskonut, että pystyisin Turussa heittämään. Kyljen vamma oli todella haastava hoitaa, koska ilmeisesti kramppi oli syvällä kylkivälilihaksissa, jonne pääsi käsiksi vasta neuloilla. 

Kalevan kisat olivat todella suuri yllätys itselleni. Kävimme ennen Kalevan kisoja heittämässä harjoituskisan Tampereella, joka meni kyllä ihan alisuorittamiseksi. En siis oikein uskonut olevani hyvässä heittokunnossa, koska olihan heittotaukoa kertynyt kolmen viikon verran. Kuitenkin karsinnassa sain heitettyä viimeisellä heitolla oman ennätykseni, joka kirjataan nyt lukemiin 53.06 m. Se ylitti myös karsintarajan (53 m) ja sillä pääsin suoraan finaaliin. Oli hienoa onnistua noin tärkeässä paikassa ja vaikeiden viikkojen jälkeen. ☺

Karsinnan jälkeen menimme hotellille lepäämään. Hotellissa sitten aloin huomaamaan, kuinka vasenta kylkeä alkoi kiristämään ja seuraavana aamuna se olikin jo aivan krampissa. Aamuverryttelyssä kokeilin heittää vauhdittomia heittoja, mutta ne kävivät todella kipeää. Onneksi sain ensiapua hierojalta, joka hieroi vasenta kylkeä ja vatsalihaksia aamulla sekä ennen kisaa. Tämä auttoi sen verran, että pystyin finaalissa edes heittämään. Finaali oli todella hieno kokemus, sillä yleisö oli aivan huikea ja tunnelma stadionilla sanoinkuvaamaton. Siellä sain heitettyä ok tuloksen 51.87 m, mikä totta kai jäi vähän harmittamaan. Kipeään kylkeen nähden se oli ihan ok tulos kuitenkin ja pääsin myös kolmelle viimeiselle kierrokselle, mihin täytyy olla kyllä tyytyväinen.

Kemin SM-kilpailuiden palkintojenjako, ensimmäiseksi heitti Julia Valtanen ja kolmanneksi Anni-Linnea Alanen
Kemin SM-kilpailuiden palkintojenjako, ensimmäiseksi heitti Julia Valtanen ja kolmanneksi Anni-Linnea Alanen

Kemiin valmistautuminenkaan ei mennyt aivan nappiin, sillä kylki oli todella kipeä edelleen. En pystynyt heittämään valmistavaa heittoharjoitusta ennen Kemin SM-kilpailuja. Pohdin jopa kilpailuiden välistä jättämistä, sillä en pystynyt edes paikaltaan heittämään ilman että kylkeen kävi kipeää. Tein huolellisen alkulämmittelyn ja kävin vielä paikalla olleella hierojalla, ja kylki tuntui vähän paremmalta. Kyllähän se sattui, mutta pystyin heittämään tilanteeseen nähden kelpo tuloksen 52.37 m, jolta irtosi toinen sija ja jälleen hopeinen SM-mitali. 

Kemissä olosuhteet olivat vaikeat - puuskainen sivu-vastatuuli hankaloitti ainakin omalta osaltani heittämistä, sillä kauden aikana tekniikkaongelmana on ollut etenkin heittojen suuntautuminen aivan liian ylös. Viimeinen heitto tuntui todella, todella hyvältä, ja siinä oli hyvin tehoja mukana, mutta heitin keihään tuollaiseen tuuleen liian korkealle, eikä heitto sitten kantanutkaan kovin pitkälle. Se jäi harmittamaan kisassa eniten, koska se tuntui heittona ihan ennätysheitolta. 

Kausi oli tarkoituksena päättää SM-kisoihin, kun kylkiongelmat ovat vaivanneet jo aika kauan. Kuitenkin SM-kilpailuiden jälkeen jäi vähän nälkää, sillä tuntuu että ennätysheitto on vielä tuloillaan. En ole päässyt vielä oikein ulosmittaamaan täyttä potentiaaliani, mutta toivottavasti se nappiheitto vielä näissä parissa viimeisessä kisassa tulisi.

Kisan päätteeksi räpsittiin muutama kuva mitalien kanssa 😎
Kisan päätteeksi räpsittiin muutama kuva mitalien kanssa 😎